Sukuseuran muu toiminta
Sukuseuran tehtävänä on lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta Lempiäisten keskuudessa
Sukuseuran muu toiminta tähtää siihen että suvun jäsenet pystyvät pitämään yhteyttä toisiinsa mukavalla tavalla. Seura pyrkii järjestämään vuosittain tilaisuuksia, jossa suvun jäsenet voivat tavata toisiaan. Teatterimatkat eri kaupunkien näyttämöille on yksi suosituimmista syys-talvikauden tapahtumista. Kesäisin järjestetään sukuseuran yhteisiä retkiä. Tavoitteena on ollut suunnata retket sellaisille alueille, joissa suvun jäseniä on asunut tai asuu parhaillaan. Joka toinen vuosi on matkattu Suomen rajojen ulkopuolelle, ja sitten on reissattu välivuodet kotimaan kamaralla. Seura on tukenut, ja pyrkii jatkossakin tukemaan jäsentensä osallistumista näille matkoille, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ja into lähteä mukaan.
Seuran yhtenä suurena haasteena on nuorempien polvien innostaminen mukaan seuran toimintaan sen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Tämä on yksi nykyisen hallituksen avaintehtäviä, johon tullaan miettimään keinoja myös yhteisen tekemisen kautta. Ideoita innostavaan toimintaan voi lähettää hallitukselle esimerkiksi sähköpostitse tai sivuston palautelomakkeella.
Olemme avanneet kotisivujemme yhteyteen myös erityisen jäsensivuston, jossa tarkoituksenamme on mahdollistaa seuran jäsenten välistä tiedonvaihtoa mm. keskustelufoorumien kautta. Jäsenistöllä on mahdollisuus käynnistää keskusteluja kiinnostavista aihealueista. Olemme koonneet jäsensivustolle myös kesäretkien kuva-antia jäsenistön tutustuttavaksi. Voit kirjautua sivustolle, jos sinulla on sähköpostiosoite käytettävissäsi. Pyynnöt käyttäjätunnuksista voit lähettää palautelomakkeen kautta.
Toivotamme kaikki Lempiäiset, nuoret ja vanhat, sekä muut Lempiäisten suvusta kiinnostuneet mukaan seuran aktiiviseen toimintaan!