Suvun merkkihenkilöitä
Tällä sivulla esitellään henkilöitä jotka ovat jättäneet oman jälkensä Lempiäisten suvun, sukuseuran tai asuinpaikkansa historiaan.
Joel Elias Lempiäinen
Eräs seuran toiminnan kannalta tärkeä vaikuttaja on ollut Joel Elias Lempiäinen. Joel syntyi Yhdysvalloissa, Minnesotan osavaltiossa suomalaisista vanhemmista. Hänen isänsä Elias oli kotoisin Lappeen Taalikkalasta, ja muutti Amerikkaan vuonna 1912. Hänen äitinsä Susanna Samuelsson oli syntynyt Calumet Minessa Michiganissa. Susannan vanhemmat olivat kotoisin Kuusamosta.
Joel eli vaatimatonta elämää. Hän kuvasi itsensä kauppiaaksi, sukututkijaksi, ja kirjailijaksi. Hänen erikoisalanaan oli kaikenlaisen vanhan tavaran ja rahan kauppa, jota hän harrasti Wadenan kaupungin torilla sekä kotonaan. Hän aloitti kauppiaan uransa jo 12 vuotiaana isänsä opastuksella. Joel kävi Suomessa muutaman kerran elämänsä aikana. Hänen suomenkielen puhetaitonsa oli hyvä, mutta kirjoittaminen oli selvästi haasteellisempaa. Hänet tullaan varmasti muistamaan niin Suo messa kuin USA:sa.
Joel on tutkinut suomalaisia siirtolaissukuja ja julkaissut niistä Minnesotan 100-vuotishistoriikin omakustanteena. Lisäksi hän on kirjoittanut kolme erillistä osaa Wadenan maakunnasta.
Hänet tunnetaan Minnesotassa suurlahjoittajana. Hän on tukenut useiden yhdistysten toimintaa lahjoituksin. Minnesotassa sijaitsevalle Suomi Collegelle hän lahjoitti mm. 86 laatikollista kolikkorahoja, joita kävi noutamassa kaksi kuorma-autoa.
Sukuseuran vuosikokouksessa 1991 koettiin melkoinen yllätys, kun Joel ilmoitti kirjeessään lahjoittaneensa sukuseuralle peruspääomaa seuratoiminnan tukemiseksi. Ehtona oli, että rahat sijoitetaan tuottavaan kohteeseen. Lahjoittajan tahtona oli että 80% tuotosta käytetään toiminnan tukemiseen ja 20% pääoman kasvattamiseen. Sukuseura on toiminut Joelin tahdon mukaisesti.
Kertyneillä tuotoilla sukuseuran on mahdollista toteuttaa sen tarkoitusta sukua yhdistävänä toimijana retkien ja erilaisten tapahtumien muodossa. Sukuseura pyrkii myös edistämään Lempiäisten suvun sukututkimusta, joka on ollut Joel Lempiäiselle yksi hänen elämänsä suurista mielenkiinnon kohteista.
 Ulrika (os. Rasimus) ja Jooseppi Lempiäinen |
Jooseppi Joosepinpoika Lempiäinen
Jooseppi Lempiäinen syntyi vuonna 1867 Uudenkirkon Vitikkalassa. Hän muutti perheineen 1893 Ruokolahden Imatralle. Voitaneen sanoa että Jooseppi oli Imatran ensimmäinen poliisi, sillä sellaiseen virkaan hänet Viipurista määrättiin. Jooseppi on ollut varmasti kunnioitusta herättävä näky komeine viiksineen univormussaan, pitkä puinen pamppu vyöllä roikkumassa.
Joosepin vaimo Ulrika synnytti 11 lasta. Heillä oli seitsemän poikaa: Väinö, Jooseppi William, Juho Edmund, Huugo Aksel, Karl Aksel, Eino Elias ja Uuno Albert Ilmari sekä neljä tyttöä: Edit Helena Valentina, Vieno Vellamo Juliana, Elsa Helena ja Ebba Viola.
Pojista Uuno kaatui sodassa 9.3.1940 Äyräpään Vuosalmella. Huugo kuoli lapsena, Eino kuoli 25 vuoden ikäisenä tapaturmassa Amerikassa, ja Karl Aksel kuoli tapaturmaisesti Helsingissä naimattomana. Vain kolme vanhinta poikaa perustivat perheen ja jatkoivat sukua. Tytöistä Vieno hukkui Vuokseen 12-vuotiaana.
Perheen asuinpaikka Imatralla oli varsin keskeinen. He asuivat kauppias Skutnabin talossa, joka tunnetaan nykyisin nimellä Napinkulma. Paikka oli poliisin toiminnan kannalta strategisesti varsin hyvä, sillä se oli vain "kivenheiton" päässä Imatrankosken sillalta. Tuohon aikaan Imatrankoskeen hyppäämisestä oli tullut suosittu itsemurhatapa, sillä lehdet kirjoittelivat siitä näyttävästi. Poliisin toimenkuvaan oli kirjattu tehtävksi estää itsemurhan tekijöitä hyppäämästä koskeen sillalta. Villitys kuitenkin laantui kun lehdet päättivät lopettaa itsemurhista kertomisen.
Jooseppi oli toimekas mies joka halusi haasteita elämään. Hän rakensi mökin lähelle Saimaan rantaa. Mökissä ei varsinaisesti asuttu, vaan se oli tarkoitettu lotjan rakentajien majapaikaksi. Paikka oli syrjäinen, eikä sinne ollut edes tietä perille asti, mutta Jooseppi raivasi hevosella ajettavan kärrytien mökille. Hänellä oli unelma ryhtyä rakentamaan poikiensa kanssa lotjia, joilla veisi kiviä Pietarin rakennustyömaille. Ilmeisesti Joosepin tarkoitus oli lähinnä työllistää poikiaan, mutta eiväthän nämä mitään laivanrakentajia olleet, joten työ takkuili alusta lähtien. Perinnetieto kertoo että Jooseppi poikineen olisi saanut yhden lotjan saanut tehdyksi, mutta se oli uponnut kivineen päivineen matkalla Pietariin.
Vaikka "laivanvarustajan" homma ei onnistunutkaan, jäi hänen nimensä kuitenkin rakennuspaikalle. Lahti jossa lotjia oli tarkoitus rakentaa, oli hiekkarantainen, ja sai nimekseen Lempiäisenliete. Aikojen kuluessa nimi on lyhentynyt muotoon Lempeenliete eli paikkakuntalaisten suussa Lempukka. Paikalla on nykyisin Imatran kaupungin virallinen uimaranta.
Tämän Joosepin elämäntarinan on Keijo ja Hannu Lempiäisen isä, Juho Edmund Joosepinpoika heille kertonut.
Emil Lempiäinen
Emil Lempiäinen (1.5.1895-3.7.1973) oli Rautjärveläinen vaatturi, mutta myös pelimanni, joka viuluineen esiintyi monenlaisissa tilaisuuksissa. Emil esitti myös itse tekemiään runoja ja lauluja. Seuraavat tekstit ovat hänen muistikirjastaan:
Päiväys:” Tarkkolassa, marraskuu 1928.”
Naimisen vaarat
Oli pastori sanonut aamenen, ja lemmessä saatteli sulhanen, tuota morsiantaan nyt pesään.
Ah, veitikka yhä olet tulivuori lemmessä, saneli nuorikko muori, minun sallit kai riisua yksin.
Ei, ei, väitteli aviomies, nyt hetkenkin ero tuskia ties, me riisumme sylityksin, huomaamaan tulet kuitenkin, salaisuuteni pienetkin, siis katsele ilomielin.
Kauhistui sentään sulho rukka, ah impeni sulla on tekotukka, joka huikeat maksoi hinnat.
Ja hampaatkin parasta tekoluuta, koristaa hampaatonta suuta, ja rinnat on pumpuli rinnat.
Entäs missä on armaani pyöreät lanteet, sielläkin täytteenä rautavanteet, ja pidäppäs suutasi auki.
Älä kiellä ystävä tirun liru, kai sielläkin ryömivi sarvekas piru, tai kamala keuhkotauti.
Tyynnyttää sulhoaan morsian parka, ruuvaahan auki ees tää vasen jalka, ja tämä kuminen käsivarsi.
Silmiltä peset sä maalatun punan, ja irroitat irti silmämunan, jonka lääkäri päähän parsi.
Kirottu kauppa! joulu meni mäntyyn, vaimonsa tähteet saatteli sänkyyn, ja raivoisan päästi naurun.
Nyt vasta huomaan mä naimisen vaarat, kun naiduksi tuli kaikki keksinnön haarat, joille viritän ylistyslaulun.
Mansikkavaras
Mäenrinnalla Mari söi mansikoita
Mut tuli Pekkakin syömään noita
Ja he mättäältä mättäälle hyppivät
Ja he mättäät tyhjiksi nyppivät
Mut Pekka ei kylliksi saanutkaan
Ja Pekka ois tahtonut uusia vaan
Mari lausui: ”jo riittää mansikkavaras”
Nyt karjasi luokse sun mennä on paras
Sanoi Pekka:”vai olen minä mansikkavaras”
"no vielä on jäljellä mansikka paras”
Pekka se sylihin sieppasi Marin
Ja suuteli huuliin ja silmäpariin
Jo itki Mari, se mansikka paras
Voi mikä kauhea mansikkavaras
Erkki Lempiäinen
Erkki on vanhin elossa oleva henkilö, jonka kotitila on ollut Lempiäisten asuttama 1400 luvulta lähtien.
"Pois, pois, postin tieltä"
Erkki toimi posteljoonina Äitsaarella. Uransa hän aloitti 19 vuotiaana. Aikaisemmin postin kuljetus oli annettu vuosittain halvimman tarjouksen tehneelle. Erkin pesti oli kuitenkin vakinainen, ja ennen virkaan astumista hänen täytyi vannoa juhlallinen vala. Hänelle annettiin postilaitoksen ”virkakirja”, jossa lueteltiin posteljoonin oikeudet ja velvollisuudet. Asiakirja piti allekirjoituksella vahvistaa. Postinkuljetus oli Erkille sivuhommaa maanviljelyn ja metsätöiden ohella.
Entisaikaan tiet olivat monesti hyvin kapeita, ja ohitus niillä oli vaikeaa. Postilla oli kuitenkin aina etuajo-oikeus. Posteljoonilla oli ”postitorvi”, jota töräyttelemällä hän voi vaatia edessä olevia väistämään. Tämä oikeus oli kirjattu virkakirjaan, ja tästä on saanut alkunsa sanonta: ”Pois, pois, postin tieltä, posti se ajaa keskellä tietä”.
Kerran olivat presidentti Urho Kekkonen ja Venäjän presidentti olleet käymässä Karoniemessä, jossa he myös aterioivat. Erkki kertoi poliisien pysäyttäneen hänet ja sanoivat että liikenne on pysäytetty valtiovierailun johdosta, mutta kyllä postin täytyy päästä kulkemaan ja kehottivat ajamaan varovasti. Tiellä oli tullut vastaan iso musta auto, jossa oli Suomen lippu liehumassa keulalla. Sitä autoa oli pitänyt postinkin väistää tien laitaan.
Postin kulkupelit
Alkuaikoina kulkupeleinä olivat polkupyörä tai hevonen. Viran saamisen ehtonakin oli että omisti hevosen, jota käytettiin etenkin talviaikana. Kun tiestö parani, ja talvinen auraus piti tiet ajokelpoisena, tuli auto pääasialliseksi kulkupeliksi 1950-luvun alkupuolella. Pahojen lumituiskujen aikaan piti silloinkin turvautua hevoseen. Erkki ehti kuluttaa useita autoja virkansa aikana. Eniten käytettynä autona oli olosuhteisiin hyvin sopiva Lada. Virkaansa Erkki hoiteli 33 vuotta aina eläkeikäänsä saakka.
Rehellisyys kunniaan
Jaettavaksi tarkoitettu posti toimitettiin Suikkalassa olevaan postilaatikkoon, ja siitä sitten eri alueitten jakajat hakivat omat postinsa. Erään kerran oli laatikkoon jäänyt paksu virkakirje, ilmeisesti vahingossa sinne joutunut. Erkki toimitti sen postiin, ja siellä todettiin sen sisältävän suuren määrän leimamerkkejä ja rahaa. Kirje oli "kadonnut" postilaitokselta. Siinä olisi ollut epärehellisellä posteljoonilla hyvä tilaisuus ”lisäansioon”.
Musiikkimiehiä
Suvussa oli useita hyvin musikaalisia miehiä. Erkkikin soitteli hanuria sekä huuliharppua omaksi ja tuttavien iloksi, ja joskus hän esiintyi myös iltamissa. Poikansa 50-vuotispäivillä hän myös viihdytti vieraita soitollaan.
Erkin isoisä Pietari Lempiäinen oli nahkuri, ja hän soitteli kannelta. Erkin veli toimi kirkossa esilaulajana, ja oli sodan aikana viihdytysjoukoissa esiintyen rintamamiehille. Hän lauloi myös orkesterin solistina mm. Valtionhotellissa ja Imatran ”Vääräntalon” ravintolassa.
Vielä yli 83-vuotiaana hanuri soi Erkin käsissä, tosin voimat eivät tahtoneet riittää painavaa hanuria syliin nostamaan eikä pitkään kannattelemaan. Vaikka sormetkin olivat nivelreuman jäykistämät, niin Matalan torpan balladi ja Uralin pihlaja soivat vielä hyvin kauniisti.
Erkin muistelmat on taltioinut vuonna 2008 Teuvo Lempiäinen
